Etelä-Karjalan liittoProjektitPäättyneet projektitTuuli 2040 -selvityshanke

Tuuli 2040 -selvityshanke

Vähäpäästöisten energiantuotantomuotojen lisääminen on hallitusohjelman, kansallisen energia- ja ilmastostrategian sekä maakunnan omien tavoitteiden mukaista. Etelä-Karjalan maakunta on liittynyt Hinku-verkostoon (Kohti hiilineutraalia kuntia -hanke) ja tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasuja kuntatasolla 80 % vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tuulivoimaa lisäämällä paitsi hillitään ilmastonmuutosta, kasvatetaan lisäksi sähköntuotannon omavaraisuutta sekä lisätään korkean teknologian osaamista Suomessa.

Etelä-Karjalassa on voimassa kaksi maakuntakaavaa: Etelä-Karjalan kokonaismaakuntakaava (vahvistettu 2011) ja Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaava; kauppa, matkailu, elinkeinot ja liikenne (vahvistettu 2015). Kummassakaan maakuntakaavassa ei ole osoitettu alueita tuulivoimatuotannolle. Päätös Etelä-Karjalan kokonaismaakuntakaavan päivityksestä tehtiin maakuntahallituksessa 29.4.2019. Yksi tulevan maakuntakaavan neljästä missiosta on vähäpäästöinen, puhtaan ympäristön maakunta ja yksi sen keskeisimmistä aihealueista uusiutuva energia, merkittävimpänä tuulivoima.

Tuulivoimateknologia on kehittynyt varsin nopeasti ja kehittyneen teknologian myötä uusien, tuulivoimalle potentiaalisten, alueiden määrä on kasvanut ja vaikutukset aiempaan, vuonna 2011 valmistuneeseen selvitykseen verrattuna muuttuneet. Selvityksen keskeisenä tavoitteena on tunnistaa uudet potentiaaliset tuulivoima-alueet ja arvioida niihin kohdistuvat vaikutukset. Selvitys toimii maakuntakaavoituksen taustaselvityksenä. Selvitystä rahoittaa Ympäristöministeriö.

Tuulivoimaselvityksen laatijaksi valittiin tarjouskilpailun jälkeen FCG Finnish Consulting Group Oy. Selvitystyö alkoi huhtikuussa 2021 ja se valmistui tammikuussa 2022. Selvitystyötä varten perustettiin ohjausryhmä, joka toimi maakuntaliiton tukena työn ohjauksessa. Lisäksi työssä hyödynnettiin laajaa sidosryhmäkuulemista ja työpajatoimintaa.

Etelä-Karjalan tuulivoimaselvitys 2022

TIEDOTE

Lisätietoja: Laura Blomqvist , 040 139 0173 Maria Peuhkuri, 040 161 9163

Sivua päivitetty 28.1.2022. Tätä sivustoa ei enää päivitetä.