Kyläkauppojen määrä vähenee Suomessa vuosittain elintarvike- ja muun vähittäiskaupan keskittyessä kasvukeskuksiin. Paikallisilla kaupoilla on merkitys paitsi peruspalveluiden tarjoajina, myös sosiaalisina kohtauspaikkoina ja työllistäjinä. Monesti kaupoilla on merkityksensä myös vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyden ja pysyvyyden kannalta.
SARURE hankkeen tavoitteena on etsiä ratkaisuja maaseudun ja harvaan asuttujen alueiden vähittäiskaupan elinvoiman lisäämiseksi. Etenkin päivittäistavarakaupoilla on maaseudulla merkitys peruspalveluiden tarjoajina alueiden asukkaille, mutta myös vapaa-ajan asukkaiden ja matkailijoiden palvelutarpeiden täyttäjinä. Palveluiden saatavuus luo edellytyksiä asumiseen kasvukeskusten ulkopuolella sekä tarjoaa alustan muunlaisen maaseutua elävöittävän toiminnan syntymiselle. Etelä-Karjalan liitto toimii hankkeessa osatoteuttajana.
SARURE on kansainvälinen hanke, jonka rahoittajana toimii Interreg Europe. Hankkeen toteutusaika on 2018 – 2022.
Interreg Europe-ohjelman rahoittaman Save Rural Retail (SARURE) projektin aikana kerättiin ja esiteltiin muille eurooppalaisille partnereille hyviä käytäntöjä liittyen kyläkauppojen elinvoiman edistämiseen. Hyviä käytäntöjä kerättiin yhteensä 31 kappaletta ja ne on esitelty käsikirjassa, joka on tehty ensin englanniksi ja sitten käännetty espanjaksi, kreikaksi, saksaksi, puolaksi, ruotsiksi ja suomeksi. Etelä-Karjalasta kirjassa esitellään Utulan kyläkaupan monipalvelukonsepti, Jänkäsalon lossikioski, tuotteiden myynti Lappeenrannan REKO:ssa ja Kaakon Kantri hanke.
.
Lisätietoja: yhteyspäällikkö Johannes Moisio, [email protected], +358 400 154 382
Manage Consent
To provide the best experiences, we use technologies like cookies to store and/or access device information. Consenting to these technologies will allow us to process data such as browsing behavior or unique IDs on this site. Not consenting or withdrawing consent, may adversely affect certain features and functions.
Functional
Aina aktiivinen
The technical storage or access is strictly necessary for the legitimate purpose of enabling the use of a specific service explicitly requested by the subscriber or user, or for the sole purpose of carrying out the transmission of a communication over an electronic communications network.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
The technical storage or access is required to create user profiles to send advertising, or to track the user on a website or across several websites for similar marketing purposes.