Etelä-Karjalan maakuntakaava 2040 (valmistelussa)

Etelä-Karjalan maakuntahallitus päätti kokouksessaan 29.4.2019 maakuntakaavan päivitystyön aloittamisesta. Kaavasta käytetään nimitystä Etelä-Karjalan maakuntakaava 2040. Kaava tarkastelee maakunnan kehitystä vuoteen 2040 asti.

Kaavassa käsitellään koko maakunnan tai useamman kunnan yhteiset, laajat maankäytön linjaukset sovittaen yhteen eri maankäytön tarpeet. Kaava on kokonaismaakuntakaava. Maakuntakaava koostuu kaavakartasta (1:100 000), kaavamerkinnöistä ja -määräyksistä, sekä niitä selittävästä kaavaselostuksesta. Maakuntakaava on ohjeena kunnissa laadittaville yleiskaavoille ja asemakaavoille. Maakuntakaavan valmistelutyötä ohjaava laki on maankäyttö- ja rakennuslaki.

Maakuntakaavan valmisteluun liittyviä selvityksiä ja tausta-aineistoja kootaan Tausta-aineistot-alasivustolle.


Parhaillaan käynnissä oleva kaavan vaihe:

Kaavaluonnoksen suunnittelu (2023-2024)

Kaavaluonnoksen suunnittelutyö on käynnissä. Osa kaavan selvityksistä on valmistunut ja osa selvityksistä on vielä työn alla. Kaavaluonnoksen suunnittelua varten on käydään kuntakierroksia, jossa tavataan kuntien kaavoittajia ja keskusteltiin voimassa olevan maakuntakaavan aluevarauksista ja kunnan suunnitelmista. Maakuntakaavan ohjausryhmän työskentely on alkanut 1.2.2023. Kaavasuunnitteluun liittyvää keskustelua tullaan käymään myös Etelä-Karjalan luontoryhmässä ja liikennejärjestelmätyöryhmässä, sekä eri sidosryhmien kanssa. Kaavaluonnoksen suunnittelussa hyödynnetään selvitysten tuloksia. Kaavaluonnos on tavoitteena saada valmiiksi vuoden 2024 aikana, joilloin kaavaluonnos tulee nähtiville ja kommentoitavaksi.

Selvitysten laadinta ja tausta-aineiston keruu (2021-2024)

Kaavan selvitysten laadinta ja tausta-aineiston keruu aloitettiin vuonna 2021 sekä osa selvitystöiden tuloksista on julkaistu vuoden 2022 ja 2023 aikana. Osa selvityksistä valmistuu vuoden 2024 aikana. Kaavatyön eri vaiheissa on kuntalaisilla mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaratkaisusta, sekä kommentoida kaavan selvityksiä.


Maakuntakaavan tavoitteet (2022)

Maakuntahallitus hyväksyi 29.8.2022 pidetyssä kokouksessa tavoiteraportissa esitetyt maakuntakaava 2040:n tavoitteet suunnittelutyön ohjeeksi. Maakuntahallituksen evästykset huomioidaan jatkotyössä.

Maakuntahallituksen kokous 29.8.2022, pöytäkirja

Etelä-Karjalan maakuntakaava 2040, Tavoiteraportti


Aloitusvaihe (2021)

Etelä-Karjalan maakuntakaava 2040:n osallistumis-ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtävilläolo on päättynyt. Maakuntahallitus käsitteli ja hyväksyin kokouksessaan 25.10.2021 (§ 180) kaavoittajan vastineet OAS:sta annettuihin lausuntoihin. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty.

Maakuntahallituksen kokouksen pöytäkirja 25.10.2021

Etelä-Karjalan maakuntakaava 2040, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivitetty 12/2022


Etelä-Karjalan liiton maakuntahallitus päätti 24.5.2021 kokouksessaan kuuluttaa Etelä-Karjalan maakuntakaava 2040:n aloittamisesta ja asettaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville 3.6-2.7.2021 väliseksi ajaksi maakuntaliiton kotisivuille. Lisäksi osallistumis- ja arviointisuunnitelmia on mahdollista noutaa maakuntagallerian 1. kerroksen portaikosta (Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta) nähtävilläoloaikana. Tarkemmat ohjeet löytyvät ulko-ovelta.

Nähtävilläolon aikana kaikki kaavan osalliset voivat ilmaista mielipiteensä suunnitelmasta ja siinä esitetyistä osallistumis- ja arviointimenettelyistä sekä niiden riittävyydestä. Mielipiteet tulee toimittaa Etelä-Karjalan maakuntahallitukselle osoitettuna 2.7.2021 klo 16.00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen [email protected] tai osoitteella Etelä-Karjalan liitto, maakuntahallitus, Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta.

Kaavasta tiedotetaan myös Etelä-Karjalan kuntien kotisivuilla ja ilmoitustauluilla sekä Etelä-Karjalan liiton sosiaalisen median kanavissa.


Maakuntakaava 2040 -infotilaisuus

Maakuntakaavaa koskeva infotilaisuus järjestettiin (verkossa, etäyhteyksin) 10.6.2021 klo 16-17 TEAMS:in välityksellä.

Maakuntakaava 2040 -infotilaisuuden esitysmateriaali


Lisätietoja maakuntakaavoituksesta: aluesuunnittelupäällikkö Topi Suomalainen

(Päivitetty 18.1.2024)