Etelä-Karjalan liittoIlmastofestarit starttaavat kiertueelle Etelä-Karjalassa

Ilmastofestarit starttaavat kiertueelle Etelä-Karjalassa

Piirretty kuva maapallosta, jolla on silmät ja suu. Alapuolella lukee "Ilmastofestarit".

Nuorille ilmastotietoa ja -ratkaisuja tarjoavat Ilmastofestarit kiertävät syksyn aikana maakunnan pienten kuntien kouluja. Festareiden työpajoissa yläkoululaiset ja lukiolaiset pääsevät muun muassa selvittämään roolipelin avulla hiilijalanjälkiä, rakentamaan kiertotalouskylää ja laatimaan ilmastovaikuttajan käsikirjaa. Aamupäivän pituisilla festareilla tutkitaan lisäksi, mistä kännykkä on tehty, autetaan norppaa säilymään Saimaalla ja tutustutaan ruokahävikkiin.

”Ilmastofestarit tavoittelevat toivon herättämistä ilmastokriisin keskellä kasvaville nuorille”, kertoo kiertueen managerina toimiva ympäristökoordinaattori Laura Blomqvist Etelä-Karjalan liitosta. ”Olemme saaneet mukaan suuren joukon maakunnan asiantuntijoita, ja heidän avullaan haluamme lisätä nuorten tietoisuutta ilmastoratkaisuista.”

Ilmastofestareita ovat järjestämässä Etelä-Karjalan liitto, LUT Junior University, Circwaste-hanke, Energianeuvonta, Hinku Etelä-Karjalaan -hanke, Suomen luonnonsuojeluliitto (Yhteinen saimaannorppamme LIFE-hanke), Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy, Etelä-Karjalan Kärki-Leader ry:n Kyläenergiaa-hanke, Saimaan Virta ry:n Kierrätystä kyliin -hanke, Eräpöhinää-hanke, Saimaan ammattiopiston luonto- ja ympäristöala, LALAPETE-hanke, Kaakkois-Suomen ELY-keskus sekä 4H. Kuntien virkamiehiä ja päättäjiä osallistuu oman kuntansa ilmastofestareille, ja he ovat lupautuneet vastaamaan oppilaiden kysymyksiin ilmastoasioihin liittyen.

Ilmastofestareiden kiertueaikataulu:             

Rautjärvi 9.9.2022 (perjantai)                           
Ruokolahti 23.9.2022 (perjantai)
Parikkala 28.9.2022 (keskiviikko)
Savitaipale 4.10.2022 (tiistai)
Lemi 13.10.2022 (torstai)
Taipalsaari 14.10.2022 (perjantai)
Luumäki 9.11.2022 (keskiviikko)

Ilmastofestarit ovat osa Etelä-Karjalan liiton vetämää Ilmastotekoja ja -osaamista Etelä-Karjalaan -hanketta (https://liitto.ekarjala.fi/projektit/luonto-ja-ymparisto/ilmastotekoja-ja-osaamista-etela-karjalaan/). Hanketta rahoittaa ympäristöministeriö, ja hankekumppaneina toimivat Imatra ja Lappeenranta.

Lisätietoja:

Laura Blomqvist, Etelä-Karjalan liitto
[email protected], puh. 040 139 0173

Matti Pylkkö, Lappeenrannan kaupunki
[email protected], puh. 040 759 6692

Jani Männikkö, Imatran kaupunki
[email protected], puh. 020 617 1081