Etelä-Karjalan liitto”Kestävää kasvua ja työtä” -EAKR-ohjelman vaikutusten arviointi käynnistyi

”Kestävää kasvua ja työtä” -EAKR-ohjelman vaikutusten arviointi käynnistyi

. .

Kesällä 2022 Etelä-Karjalan liitossa toteutetaan vaikuttavuuden arviointi päättyneen ohjelmakauden EAKR-ohjelmasta. Arvioinnin tekee työharjoittelussa yhteiskuntamaantieteen opiskelija Ohto Inkinen Itä-Suomen yliopistosta.

”Teen vaikuttavuuden arviointia Etelä-Karjalan liiton rahoittamista Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 -ohjelmakauden EAKR-hankkeista. Arvioinnissa tullaan selvittämään, mille toimijoille päättyvän ohjelmakauden rahoitus suuntautui. Selvitämme myös, miten rahoitus jakautui alueittain ja toimialoittain”, Inkinen kertoo.

Arvioinnissa pureudutaan siihen, kuinka hyvin hankkeille asetetut tavoitteet ovat toteutuneet ja minkälaisia pitkäkantoisia vaikutuksia hankkeilla on saatu aikaan. Arvioinnin kautta pyritään selvittämään, miten Etelä-Karjalan liiton rahoittama hanketoiminta on onnistunut päättyvällä ohjelmakaudella. Vaikutuksen arvioinnissa haetaan myös vastauksia siihen, miten hanketoimintaa voitaisiin toteuttaa vaikuttavammin sekä tuloksekkaammin tulevilla ohjelmakausilla.

Vaikuttavuuden arviointi tullaan toteuttamaan kesän 2022 aikana. Arvioinnin aineisto kerätään sähköisillä kyselylomakkeilla sekä haastattelemalla päättyvällä ohjelmakaudella EAKR-rahoitteisessa hanketoiminnassa mukana olleita toimijoita.

Lisätietoja: Harjoittelija Ohto Inkinen, p: 040 621 3281, ohto.inkinen@ekarjala.fi