Etelä-Karjalan liittoItärata-hankeyhtiö on aloittanut toimintansa suunnitelmien mukaisesti

Itärata-hankeyhtiö on aloittanut toimintansa suunnitelmien mukaisesti

Juna mansikkakosken sillalla.

Itärata-hankeyhtiön toiminta on lähtenyt suunnitelmallisesti käyntiin yhtiön perustamisen jälkeen. Yhtiön toimialana on edistää järjestelmällisesti radan suunnittelua rakentamisvalmiuteen asti.

Itärata-hanke ja sen tarpeellisuus ovat nousseet viime aikoina julkiseen keskusteluun. Hallitusohjelmaan perustuen Suomen valtio ja 24 omistajakuntaa seitsemän maakunnan alueelta ovat perustaneet Itärata Oy:n Lentorata–Porvoo–Kouvola-raideyhteyden suunnittelemiseksi rakentamisvalmiuteen saakka. Suuri ja alueellisesti kattava joukko on nähnyt hankkeen merkityksen ja uskoo sen vaikutuksiin. Hankeyhtiön hallitus ja omistajakunnat haluavat tuoda esille, että keväällä 2022 perustettu hankeyhtiö on aloittanut toimintansa ripeästi ja edistää hanketta määrätietoisesti.

Muuttuva geopoliittinen maailmantilanne korostaa itäisen Suomen merkitystä koko Suomen turvallisuudelle. Samalla vaatimukset sisäisen raideliikenteen toimivuudelle ovat korostuneet. Itärata ja itäisen Suomen kehittäminen ovat nousseet koko Suomen huoltovarmuuden ja kilpailukyvyn sekä alueen elinvoimaisuuden näkökulmista yhä merkittävämpään rooliin. Itäradan nopeushyötyjen lisäksi uudella raideyhteydellä saadaan raiteille lisäkapasiteettia ja mahdollistetaan palvelutason nosto.

Itäisen Suomen saavutettavuus ja liikenneyhteydet ovat jääneet jälkeen muun Suomen kehityksestä. Helsingistä itään suuntautuvan uuden radan eli itäradan tarve on todettu myös hallitusohjelmassa. On elintärkeää, että koko Suomea kehitetään tasapuolisesti. Tarvitsemme itäisen Suomen, joka on elinvoimainen, kilpailukykyinen ja saavutettava.

Itärata yhdistää lisäksi Porvoon, Suomen suurimpana ilman henkilöjunayhteyksiä olevana kaupunkina, henkilöliikenteen rataverkkoon. Itärata yhdessä Savon ja Karjalan ratojen parantamistoimenpiteiden kanssa vähentää liikenteen päästöjä sekä lyhentää raideliikenteen matka-aikoja itäisessä Suomessa jopa kolmeen tuntiin pääkaupunkiseudun ja Joensuun sekä Kuopion välisillä matkoilla. Itärata palvelee lähes kahta miljoonaa suomalaista ja todella laajaa aluetta – puolta Suomea.

Lisätietoja:
Va. toimitusjohtaja Petteri Portaankorva, Itärata Oy, p. 050 357 7581, [email protected]
Hallituksen puheenjohtaja Arto Räty, Itärata Oy, p. 050 411 7384, [email protected]
Maakuntajohtaja Satu Sikanen, Etelä-Karjalan liitto, p. 0400 661 318, [email protected]