Etelä-Karjalan liittoEtelä-Suomen maakunnat: Vaikuttavuutta aluekehitykseen

Etelä-Suomen maakunnat: Vaikuttavuutta aluekehitykseen

EU-lippu.

Eurooppalaista alue- ja rakennepolitiikkaa tehdään EU:n rakennerahastovaroilla. Rakennerahat jyvitetään jäsenmaiden kesken, ja niiden käyttö päätetään kansallisesti EU:n määrittämien suuntaviivojen pohjalta. Suomessa rakennerahojen kansallinen kohdentaminen ja varojen käytön säännöt päätetään siis Suomessa.

Historiallisesti Suomi on kohdentanut valtaosan rakennerahoista itäiseen ja pohjoiseen Suomeen. Ero eteläiseen Suomeen on vielä dramaattisempi, jos kohdennusta mitataan euroina asukasta kohden. Arviointien perusteella voidaan todeta, että maantieteellisin perustein toteutettu kohdennus johtaa julkisten varojen tehottomaan käyttöön. Paras vastine käytetyille euroille on saatu niillä alueilla, joille Suomi kohdentaa vähiten aluekehitysvaroja eli Etelä-Suomessa.

Aluekehitysvarojen käytön oikeutus syntyy pyrkimyksestä tasoittaa kehityseroja jäsenmaiden välillä ja niiden sisällä sekä pyrkimyksestä synnyttää uutta innovatiivista ja kestävää kasvua koko Suomessa. Suomalainen käytäntö tarkastella kehitystä ja varojen kohdentamista maakunnittain ja suuralueittain peittää alleen aluekehityksen hienojakoisen kuvan: todellisuudessa kehityserot ovat suuret maakuntien ja suuralueiden sisällä. Tätä tilannetta ei korjata osoittamalla suurin osa varoista Itä- ja Pohjois-Suomeen, joissa ne kohdentuvat lopulta maakuntakeskuksiin.

Poikkeuksena on EU-jäsenyyssopimuksessa sovittu harvasta asutuksesta johtuva korvaus pysyvistä haitoista, joka kuuluu kokonaisuudessaan Itä- ja Pohjois-Suomen alueille.

Etelä-Suomen maakuntien eli Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen liitot katsovat, että nykyinen toimintamalli asettaa sekä kansalaiset että yritykset kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan. Liitot edellyttävät, että rakennerahastokauden 2028–2034 valmistelu tehdään sekä kansallisesti että Euroopan unionissa siten, että tärkeimmiksi tavoitteiksi asetetaan varojen käytön vaikuttavuus ja uuden kasvun mahdollistaminen.

Muuttunut geopoliittinen tilanne ja sen heijastevaikutukset alueiden kehitykselle ja lopulta Suomen kokonaisturvallisuudelle on välttämätöntä huomioida myös alue- ja rakennepolitiikassa. Tämänkin vuoksi aluekehitysrahoitus tulee kohdentaa avoimin, objektiivisin ja vaikuttavuuteen perustuvin kriteerein.


Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen maakuntien liittojen hallitusten puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat kokoontuivat Etelä-Suomen yhteistyöseminaariin Helsingissä 5.10.2022. Seminaarissa käsiteltiin liittojen yhteistyön vahvistamista sekä suomalaisen aluekehityspolitiikan näkymiä.

Lisätiedot:
Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies, p. 044 201 3204
Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen, p. 040 589 8415
Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol. p. 044 077 3010
Kymenlaakson maakuntajohtaja Jaakko Mikkola, p. 040 548 0311
Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen, p. 0400 661 318