Etelä-Karjalan liittoEtelä-Karjalan liitto avaa MOKRA-tukihaun kesäkuussa sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumille suunnatun avustusrahan haun toukokuussa

Etelä-Karjalan liitto avaa MOKRA-tukihaun kesäkuussa sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumille suunnatun avustusrahan haun toukokuussa

Etelä-Karjalan maakuntahallitus päätti avata rahoitushaun maakunnan omaehtoisen kehittämisen (MOKRA) määrärahoista. Haku avataan kesäkuun aikana.

MOKRA-rahoitusta on jaossa Etelä-Karjalassa 367 000 euroa. Maakuntien omaehtoista kehittämisrahoitusta saadaan valtiolta työ- ja elinkeinoministeriön kautta käytettäväksi aluekehitykseen, maakuntaohjelmien toimeenpanoa edistäviin kohteisiin.

Maakunnan omaehtoista kehittämisrahoitusta tullaan myöntämääni elinvoimaa, elinkeinoelämän ja kehittämistoimijoiden toimintaedellytyksiä tai kuntien välistä elinkeinopoliittista yhteistyötä edistäviin hankkeisiin. Rahoitusta esitetään kohdennettavan pääasiassa kuntien ja kolmannen sektorin toteuttamiin kehittämishankkeisiin.

Avustusta kulttuuri-, liikunta- ja urheilutapahtumiin

Liitto avaa myös toisen pienimuotoisen avustushaun. Koronarokotteiden etenemisen myötä edellytykset tapahtumien järjestämiselle paranevat. Etelä-Karjalan liitto avaa harkinnanvaraisten avustusten haun kolmannen sektorin järjestämille urheilu-, liikunta- ja kulttuuritapahtumille, joilla luodaan elinvoimaa ja matkailutuloa Etelä-Karjalaan.

Liiton budjettirahoituksesta suunnataan 10 000 euroa kulttuuri-, liikunta- ja urheilutapahtumien avustamiseen. Yhtä tapahtumaa kohden myönnettävä summa voi olla enintään 2 500 €. Haku avautuu liiton nettisivujen kautta 25.5.2021 ja on auki kesäkuun puoliväliin.

Avustusta voi hakea järjestö, seura tai yhdistys, joka on järjestämässä kulttuurin, liikunnan tai urheilutoiminnan tapahtumaa. Tapahtuma, johon avustusta haetaan, on järjestettävä Etelä-Karjalan maakunnan alueella. Avustusta voi hakea v. 2021 aikana järjestettäviin tapahtumiin. Mikäli tapahtumia ei voida koronatilanteen vuoksi tänä vuonna järjestää, on rahoitus käytettävissä seuraavana vuonna 2022.

Maakuntajohtaja Satu Sikanen totesi maakuntahallituksen kokouksessa, että tapahtumilla on merkittäviä vaikutuksia aluetalouteen, maakunnan tunnettuuteen ja yhteisöllisyyteen.

”Pienimuotoisella avustushaulla Etelä-Karjalan liitto haluaa kannustaa kolmannen sektorin toimijoita jälleen aktiivisuuteen. Rahaa ei ole jaossa paljoa, mutta jokainen euro on varmasti tässä tilanteessa toimijoille tärkeä”, maakuntajohtaja sanoo.