Heippa!
Nimeni on Antti Haataja ja olen ollut kohta kaksi kuukautta ympäristöalan harjoittelijan pestissä Etelä-Karjalan liitossa. Harjoittelujaksoni siis vetelee viimeisiään, minkä jälkeen on aika palata takaisin ”sorvin ääreen” Joensuuhun maantiedettä opiskelemaan.
Kaksi kuukautta on vierähtänyt todella nopeaan – tuntuu kuin olisin vasta kantanut kamppeet autosta LOAS:in opiskelija-asuntoon, ja kohta sama on toistettava, tosin toiseen suuntaan.
Etelä-Karjalan liitto on ollut työpaikkana ja -ympäristönä mielenkiintoinen ja leppoisa. Varsinainen projekti, jota varten minut palkattiin – eläkkeelle jääneen edellisen ympäristöpäällikön vuosien saatossa kartalle keräämien luontokohdehavaintojen muuntaminen digitaaliseksi – veikin vain pari viikkoa kahden kuukauden sijaan.
Hommat eivät kuitenkaan suinkaan loppuneet siihen! Pääsin hyödyntämään luontokohdetietoa muissa projekteissa (mm. polkupyöräilyn teemareittihankkeessa) sekä osallistumaan moniin palavereihin ja jopa digitalisaation hyödyntämisen ajatushautomoon! Lisäksi mielipidettäni ja ajatuksiani kyseltiin liittyen myös hankkeisiin joihin minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Se oli todella siistiä – minun ajatuksiani haluttiin kuulla!
Ennen töiden alkamista oletin, että harjoittelijana minulle lähinnä nakitettaisiin erilaisia hanttitehtäviä ja kohdeltaisiin vain pahaisena harjoittelijana. Työyhteisön lämminhenkinen mukaan ottaminen nosti ympäristöalan harjoittelijan tehtävät Etelä-Karjalan liitossa parhaaksi työkokemuksekseni.
Opin myös paljon uutta erityisesti maakuntaliiton tehtävistä sekä virastossa toimimisesta, kuin myös paikkatieto-ohjelmien käytöstä ja hyödyntämisestä. Viraston käytäntöjen oppiminen ja varsinkin itsensä hillintä ilmaisen, aina tarjolla olevan kahvin juomisen kanssa vaati hiukan totuttelua. Ensimmäiset päivät hurahtivat ohi kofeiinipärinöissä, mutta nopeasti löysin sopivan tasapainon kofeiinideprivaation ja käsien tärinän väliltä.
Työsuhde-etuna minulla oli oikeus ostaa lounasseteleitä ja sain (verottomia!) kulttuuri- ja liikuntaseteleitä. Nämä ovat erittäin piristävä täyte opiskelijan tyhjyyttä pursuavaan lompakkoon.
Jos jotain negatiivista pitää kaivamalla kaivaa, niin kellokortin leimaaminen aina töihin saapuessa ja sieltä lähtiessä (myös lounaalle) oli vaikea muistaa. Lisäksi minusta on periaatteellisesti väärin maksaa työntekijälle läsnäolosta työpaikalla työn tulosten sijaan. Onneksi tämä on kuitenkin loppujen lopuksi aika pieni ja merkityksetön vaiva.
Kaiken kaikkiaan työnteosta täällä jää todella positiivinen kuva, ja haen varmasti kaikkiin tuleviin mahdollisiin harjoittelupaikkoihinkin Etelä-Karjalan liitossa. Ihmiset täällä ovat mukavia ja tuntuu mahtavalta saada kantaa oma kortensa kekoon liiton toiminnassa.
Harjoittelija, maantieteen opiskelija Antti Haataja