(Maakuntajohtajan blogi 27.3.2020)
Etelä-Karjalassa oli torstaina 26.3. yhdeksän todettua koronatartuntaa. Potilaat ovat kotihoidossa, eikä heidän ole onneksi tarvinnut turvautua sairaala- tai tehohoitoon.
Toivottavasti jokainen paraneekin ilman vakavampia komplikaatiota. Vaikka korona voi olla vaarallinen erityisesti riskiryhmille, suurin osa sairastaa sen lievänä tai jopa oireettomana.
Vähättelyyn ei silti ole varaa vaan meidän pitää tehdä kaikki voitavamme, että maakunta onnistuisi välttymään varsinaiselta epidemialta.
Se on vielä mahdollista, jos noudatamme itse tiukasti jo asetettuja rajoituksia.
Välitämme nyt parhaiten työtovereista, läheisistä sekä itsestämmekin pitämällä väliä eli välttämällä lähikontakteja.
Karjalaisille kättelystä ja halauksistakin luopuminen tuntuu oudolta mutta väliaikaisesti kosketuskieltoa on nyt toteltava.
Käsienpesu- ja yskimisohjeiden noudattaminen saisi jäädä pysyvästikin mieleen. Silloin tulevina vuosina influenssatkin leviävät hitaammin ja niihin menehtyy vähemmän ihmisiä.
Järeät toimet, kuten Uudenmaan eristäminen ja rajan sulkeminen sekä ravintoloiden kiinnipano ovat tarpeen ja suojelevat myös eteläkarjalaisia. Päättäjien yksimielisyys vakavassa paikassa ansaitsee kiitoksen.
Epidemian torjunnan eturintamassa toimivat Eksote ja kunnat. Lappeenrannan Armilassa, Imatran Honkaharjussa ja Parikkalassa avatut hengitystieinfektioihin keskittyvät yksiköt ovat tästä esimerkki.
Myös suojavarusteita, testaus- ja tehohoidon kapasiteettia sekä henkilökunnan varaamista ja varautumista on lisätty. Se, että meillä on yksi maakunnallinen toimija sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä pelastustoimessa, on kiistaton etu näissä poikkeusoloissakin – ja varsinkin niissä.
Lisäksi EKTurva koordinoi kaikkien toimivaltaisten viranomaisten yhteistyötä, jonka merkitys näissä poikkeusoloissa vain korostuu.
Vakavassa paikassa ei pidä, eikä nytkään ole syytä kuitenkaan hätääntyä saati lamaantua. Vaikka ei-välttämätöntä liikkumista ja lähikontakteja onkin pitänyt rajoittaa, meillä ei ole ulkona liikkumis- tai työssäkäyntikieltoa, ei Uudellamaallakaan.
Talouden ja yhteiskunnan rattaiden pitää pyöriä niin häiriöttömästi kuin suinkin. Etelä-Karjalassakin kymmenet tuhannet kansalaiset menevät päivittäin töihin, jotta teollisuustuotanto jatkuu, kaupat ja rakennustyömaat pysyvät auki ja Eksote, pelastuslaitos, poliisi ja raja turvaavat arkemme, kuten ennenkin.
Ymmärrämme nyt toivottavasti entistäkin paremmin, kuinka elintärkeää työtä tekevät myös siivoojat, kaupan myyjät, kuljettajat, hoitajat, lääkärit, teollisuus- ja rakennustyöntekijät ja kaikki ne arjen puurtajat, jotka eivät voi jäädä nyt kotiin etätöihin.
Suurin huoli on maakunnassa niillä tuhansilla lomautetuilla työntekijöillä ja yrittäjillä, joilta hengen ja terveyden suojaamiseksi asetetut kiellot ovat vieneet asiakkaat ja lopettaneet työt ja tulot kuin seinään.
Jos kotimaan liikkumisrajoitukset ja rajan sulkeminen jatkuvat jopa kesään, useimmilla palvelualoilla, kuten hotelleissa ja ravintoloissa sekä matkailu- ja kuljetusyrityksissä syntyy aivan kestämätön tilanne.
Tartuntaketjujen nopea jäljittäminen, testaukset, tiukat karanteenit ja itse kunkin henkilökohtainen käyttäytymisen muutos voivat nopeuttaa viruksen kuriin saamista.
Vapun normaali vietto taitaa olla jo toiveajattelua. Mutta juhannuksen ja heinäkuun matkailu- ja tapahtumaseosongin peruuttaminen on vielä estettävissä. Ja se pitää kyetä tekemään.
Äkkiarvaamatta ylivoimaisiin vaikeuksiin joutuneiden yritysten akuuttia kassakriisiä helpottamaan ja konkursseja torjumaan tarvitaan nyt välittömästi kaikki tahot ja kaikki konstit.
Pankit, Finnvera, vuokranantajat, verottaja, työeläkeyhtiöt, Business Finland, Ely-keskukset, suuryritykset, kaupungit ja kunnat eli kaikki ne, joilla on puskureita ottaa shokki paremmin vastaan kuin yksin- ja pk-yrittäjät, on saatava yhteisiin talkoisiin konkurssien estämiseksi, Suomen talouden ja työpaikkojen pelastamiseksi.
Toimeen onkin kiitettävästi ryhdytty. Hallituksen ja eduskunnan ripeän toiminnan ansiosta takauksia, avustuksia ja muuta tukea on saatavilla. Niihin kannattaa ja pitää myös jokaisen apua tarvitsevan eteläkarjalaisen yrityksen tarttua. Kaupunkien yritysneuvojat ja yrittäjäjärjestö sekä kauppakamari auttavat tarvittaessa hakemusten laatimisessa.
Koronan torjunnan etulinjassa oleva Eksote ja poikkeusoloissakin arjen palvelut turvaavat kunnat pystyvät kyllä varmistamaan, että selviämme tämänkin vaikean ajan yli.
Mutta koska myös Suomessa epäonnistuttiin viruksen nopeassa eristämisessä, sairastumisia tulee väistämättä lähiviikkoina lisää ja tehohoitoon voi joutua ihmisiä Etelä-Karjalassakin. Toivomme hartaasti, että hyvällä varautumisella jokainen ihmishenki, joka on pelastettavissa, kyetään silloinkin pelastamaan,
Kiireellisintä on nyt estää kaikin tavoin epidemian leviämistä ja lievittää tehokkaasti ilman omaa syytään vaikeuksiin joutuneiden työntekijöiden ja yrittäjien ahdinkoa.
Samalla on alettava myös valmistautua talouskriisin jälkihoitoon ja siihen jälleenrakennustyöhön, joka etenkin palvelualoilla tarvitaan sen jälkeen kun pandemia on selätetty.
Tämä työ onkin jo aloitettu ja täydessä käynnissä Etelä-Karjalan liitossa. Simon Garfunkelin laulun sanoja mukaillen rakennamme sillan yli synkän virran.