(Matti Viialaisen blogi, julkaistu ensin Etelä-Saimaan kolumnina 17.11.2018)
Rajanylityspaikat ovat olemassa yrityksiä ja ihmisiä eli vientiä ja tuontia sekä kansalaisten liikkumista ja matkailua varten. Ne synnyttävät raja-alueelle merkittävän määrän työpaikkoja ja vienti- sekä verotuloja, kuten Nuijamaan ja Imatran sekä muut ylityspaikat joka päivä todistavat.
Tuoreessa Sitowise Oy:n vaikutusselvityksessä osoitetaan, että Parikkalan avaaminen toisi huomattavasti suuremmat tuotot kuin siitä aiheutuvat kulut. Työttömyydestä ja väestökadosta kärsivät itärajan kunnat ja maakunnat saisivat noin 80 M€:n vuosittaiset lisätulot ja 380 uutta työpaikkaa.
Myös logistiset järkisyyt puoltavat avaamista. Miksi yritykset ja ihmiset pakotetaan kiertämään Niiralan tai Imatran kautta, vaikka he pääsisivät paljon suorempaan ja nopeammin Parikkala-Syväoron kautta?
Päästötkin vähenisivät, kun lisääntyvän puuntuonnin kuljetusmatkat lyhenisivät ja kansainvälistämisen ansiosta rekat voisivat sekä tuoda että viedä rahtia.
Ennen kaikkea kaksi Euroopan hienointa järvialuetta, Saimaa ja Laatokka saataisiin Parikkalan kautta vain reilun tunnin matkan päähän toisistaan, kun nyt matkaan menee turhan kiertämisen takia yli neljä tuntia.
Jokainen lisäeuro ja työpaikka itärajan pintaan on enemmän kuin tarpeen. On surullista, jos Helsingistä katsoen sillä ei tunnu olevan niin väliäkään, miten täällä itärajalla menee ja hankkeemme siksi torjutaan.
Etelä-Karjalan liitto on vuosien varrella osoittanut EU-Venäjä-rajaohjelmien rahoitusta Kaakkois-Suomen rajaviranomaisten hankkeisiin kaikkiaan noin 35 M€:n arvosta. Rajavartiolaitos saa seuraavaksi muun muassa kokonaan uudet tilat Vainikkalaan.
Sananlaskun mukaan oma suu on aina lähempänä kuin kontin suu. Ehkä silti voi toivoa, että Rajavartiolaitos vastavuoroisesti ottaisi huomioon myös maakuntien tarpeet. Vai onko sittenkin totta myös se toinen sananlasku, jonka mukaan kiittämättömyys on maailman palkka.
Maakuntajohtaja Matti Viialainen