HAKU PÄÄTTYNYT 16.5.2022
Täällä Saimaan rannoilla on totuttu uskaltamaan ja tekemään asioita uusilla tavoilla. Yliopisto, innovaatiot, globaalit yritykset, Saimaa – kaikki kertovat tarinaa Etelä-Karjalan elinvoimasta, yritteliäisyydestä, muutosmyönteisyydestä ja me-hengestä.
Me Etelä-Karjalan liitossa saamme vaikuttaa tarinan suuntaan. Työporukassa yhdistämme osaamisemme, koska meillä on tehtävä: Me rakennamme uusinajattelijoiden maakuntaa.
Etelä-Karjalan liitto hakee vahvistusta elinvoimatiimiinsä
Etsimme tiimiimme hankerahoituksen ammattilaista, jolla on taitoa ja halua kehittää maakuntamme toimeliaisuutta ja auttaa muita onnistumaan entistä paremmin.
Haemme joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen rahoitusasiantuntijaa.
Rahoitusasiantuntijan tehtävät
- EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahoitukseen ja maakunnan liiton kansalliseen aluekehitysrahoitukseen liittyvät rahoitus- ja asiantuntijatehtävät
- osallistuminen vastuualueellaan maakuntaohjelmaa toteuttavaan kehittämis- ja hanketoimintaan
Tehtävän vaatimat edellytykset
- soveltuva korkeakoulututkinto
- aiempi kokemus EU- tai kansallisten hankkeiden rahoitustehtävistä tai hankkeiden toteuttamisesta
- kykyä työskennellä tarpeen mukaan itsenäisesti sekä tiimissä
- hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
- sujuva analysointi- ja raportointiosaaminen
- erinomainen suullinen ja kirjallinen suomi, hyvä englanti
Eduksi katsotaan
- ymmärrys innovaatiotoiminnasta ja -rahoituksista
- hyvä paineensietokyky
- muu kielitaito.
Tarjoamme sinulle näköalapaikan, jossa pääset itse kehittymään sekä näyttämään suuntaa myös muille. Voimme tarjota sinulle loistavat työkaverit ja parhaimman työyhteisön, joka huolehtii sinun hyvinvoinnistasi.
Tehtäväkohtainen palkka määräytyy Etelä-Karjalan liiton palkkausjärjestelmän mukaisesti. Palvelussuhteen ehtoihin noudatetaan KVTES:ia ja Etelä-Karjalan liiton toimintaohjeita (sisältäen mm. lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut). Koeaika tehtävässä on kuusi (6) kuukautta.
Täytä hakemus Duunitorilla (linkki avautuu klikkaamalla) 16.5.2022 klo 16 mennessä.
Lisätietoja
- tehtävästä elinvoimajohtaja Jami Holtari, p. 0400 551 435, [email protected]
- palvelussuhteen ehtojen osalta hallinto- ja kehittämisjohtaja Olli Seppänen, p. 040 139 0175, [email protected]
- Etelä-Karjalan liitto (liitto.ekarjala.fi).