Viisi vuotta sitten muutin lähemmäksi Helsinkiä ja minulle avautui uusi maailma. Aiemmin Helsingissä käynti tarkoitti tuntikausien pituista istumista junassa, enkä voinut kuvitella, että olisin tuosta vain lähtenyt katsomaan elokuvaa, käymään museossa, konsertissa tai urheilutapahtumassa Helsingissä – mutta nyt se oli mahdollista. Olenkin käyttänyt uutta mahdollisuutta hyväkseni ja hyödyntänyt oman kotiseutuni vapaa-ajan tarjonnan lisäksi myös Helsingin tarjontaa. Viimeksi viime viikolla vietin vapaapäivän Helsingin museoita kierrellen.
.
Se, mikä tekee nykyisestä asuinpaikastani mielestäni erinomaisen, on se, että Helsingin lisäksi pääsen yhtä nopeasti Euroopan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin Pietariin ja lähes yhtä nopeasti vaikkapa Wienin joulumarkkinoille, Münchenin Oktoberfestiin tai Como-järvelle Italiaan – ja kaiken sen lisäksi voin asua Euroopan suurimman ja neljänneksi suurimman järven eli Laatokan ja Saimaan välisellä kannaksella keskellä maaseutua nauttien luonnonrauhasta ja eläinten seurasta.
Lisäksi nykyiset tietoliikenneyhteydet mahdollistavat minulle sen, että voin pitää kaikkiin eri puolilla maailmaa asuviin ystäviini yhteyttä yhtä helposti ja voin valita kuuntelulistalleni mielestäni parhaat musiikkikappaleet ja katselulistalleni parhaat elokuvat ja sarjat eri puolilta maailmaa. Myös työn tekeminen on sujunut viimeiset 1,5 vuotta erittäin helposti kotoa käsin.
Etelä-Karjalassa asuessani koen olevani samaan aikaan eteläkarjalainen, suomalainen, eurooppalainen ja maailmankansalainen.
.
Blogin kirjoittaja on Etelä-Karjalan liiton liikenneasiantuntija Sonja Tynkkynen.
Sonja asuu Ruokolahdella, vanhalla maatilalla, missä hänellä on useita lemmikkieläimiä, mm. kanoja, ankkoja ja koiria.
Etelä-Karjalan liitossa Sonjan työtehtäviin kuuluvat :
- Liikennejärjestelmätyön koordinointi ja sidosryhmäyhteistyö
- Liikenteen hankkeet ja selvitykset
- Liikenteen edunvalvonta
- Liikenteeseen liittyvät lausunnot
- Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntatyö
- Liikennetilastot