(Maakuntajohtajan blogi on julkaistu ensin Etelä-Saimaassa kolumnina 10.11.2017)
Suomessa on jo vuosikymmenien ajan ollut se hyvä parlamentaarinen tapa, ettei eduskuntaa hajoteta kesken vaalikauden. Yksittäiset ministerit, jopa pääministeritkin ovat vaihtuneet ja yksittäisiä puolueita, kuten vihreät tai vasemmistoliitto, on loikannut oppositioon kesken hallituskauden. Mutta hajotusvaaleihin ei ole menty.
Nyt jotkut poliittisista kahvinporoista ennustavat povaavat poikkeusta tähän vahvaan perinteeseen. Keväällä Sauli Niinistön uudelleenvalinnan jälkeen Juha Sipilän hallitus kuulopuheiden mukaan joko kaatuu tai kaadetaan.
Asialla ovat useimmiten ne, jotka haluavat estää maakunta-ja soteuudistuksen toteutumisen. Kaikkia ei miellytä suora kansanvalta aluetason päätöksenteossa. Toisia hiertää pelko omien valta-asemien heikkenemisestä, jos kansalaisten vapaus valita omat päättäjänsä ja palvelujen tuottajansa kasvaa.
Suomen talous on vihdoinkin kasvussa. Työllisyys kohenee ihan oikeasti ja vienti vetää. Teknologiateollisuuden päänavaus lupaa järjenkäytön jatkuvan työmarkkinoilla.
Valtion, maakuntien ja kuntien talouden tasapainon kannalta on aivan ratkaisevaa, että maltti on valttia myös alkutalven julkisen puolen sopimuksissa.
Tähän tilanteeseen ei todellakaan kaivata mitään ylimääräisiä järistyksiä poliittiselta rintamalta. Kansalaisten ja yritysten etu on, että yhdessä varmistamme talouskasvun jatkumisen ja työllisyyden sekä julkisen talouden tervehtymisen.
Antaa hallituksen siksi jatkaa hallitsemistaan niin kauan kuin sillä vain on eduskunnassa enemmistö. Gallupit elävät omaa elämäänsä mutta maata johdetaan perustuslain mukaisessa järjestyksessä. Siksi hermon ei soisi pettävän yhdessäkään kolmesta hallituspuolueesta.
Iso ja välttämätön maakunta-ja soteuudistus on jo niin pitkällä, ettei sitä kannata enää pieniin yksityiskohtiin, kuten tyräleikkausten tekopaikkaan kaataa.
Tehdään maan tarvitsemat uudistukset nyt ja vaihdetaan hallitusta normaalissa järjestyksessä kevään 2019 eduskuntavaaleissa.
Maakuntajoihtaja Matti Viialainen