Anni Laihanen, aluekehitysasiantuntija
Nykymuodossaan viimeinen valtakunnallinen alue-ennakointiseminaari pidettiin 14.-15.5.2025 Iisalmessa. Seminaarin teemana oli tiedolla johtaminen alueellisen kokonaisturvallisuuden tekijänä.
Pääpuhujan esitys
Seminaarin pääpuhujaa, Alisa Puustista, odotin erityisellä innolla. Alisa on johtava ennakoinnin ja strategian asiantuntija Suomen metsäkeskuksessa. Meillä on yhdistävänä tekijänä henkilö, joka toimi Alisan väitöskirjan ohjaajana ja omassa väitöksessäni vastaväittäjänä. Alisa käsitteli esityksessään ennakointia kompleksisessa maailmassa, jossa draaman kaari on aina vain lyhyempi, mikä on ennakoijalle hankalaa. Kiireisessä maailmassa meillä on erityinen tarve pysähtyä asioiden äärelle. Tulevaisuustyö ja ennakointi vaatii sitoutumista ja aikaa pohtia asioita yhdessä. Alisa muistutti, että kaikki ei ole kompleksista – meillä on käsissämme kesyjä, sotkuisia ja pirullisia ongelmia, mutta työkalut ongelmanratkaisuun on valittava sen mukaan, mitä ongelmaa kulloinkin ratkaisemme. Uusia ideoita ja tietoa ei kuitenkaan tule, jos olemme kaikki samanmielisiä. Jos olemme kaikki yhdessä veneessä ja samalla puolen, vene kaatuu.
Muita esityksiä
Pohjois-Savon kokonaisturvallisuuden klusterin hankepäällikkö Harriet Lonka käsitteli omassa esityksessään tiedon huoltovarmuutta. Harrietin mukaan elämme ”resilienssin rakentamisen kohotetun valmiuden aikaa”, ja tiedon huoltovarmuus on ”rokote, joka suojaa salaliittoteorioilta ja vääristellyltä informaatiolta”, se on yhteiskunnallista kyvykkyyttä.
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän johtaja, rehtori Kari Puumalainen käsitteli osaamisen huoltovarmuutta, jolla varmistetaan yhteiskunnan toimintakyky ja elinkeinoelämän jatkuvuus kriisitilanteissa kuten pandemiat, konfliktit, kyberuhat tai muu yhteiskunnan häiriötilanne. Osaamisen ja ammattitaidon jatkuvuus on yhtä kriittistä kuin aineellinen huoltovarmuus. Ammatillinen koulutus huolehtii avainosaamisista, jotka ylläpitävät yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja (esim. logistiikka, rakentaminen, energia-ala, maatalous ja elintarvikehuolto, ICT, sosiaali- ja terveysala).
Kari Laitinen Poliisiammattikorkeakoululta esitti olennaisen kysymyksen verkostojen ja tiedolla johtamisesta: mikä tieto on tärkeää ja millaisella tiedolla voidaan parhaiten tukea organisaation tai verkoston ydintehtävän suorittamista. Mikä on se kysymys, ongelma tai haaste, joka tulisi ratkaista ja mihin tarvitaan verkostoa?
Nämä kysymykset herättivät minut ajattelemaan ennakoinnin alueellista ”tietopankkia”. Millainen pitäisi alueellisen osaamis- ja tietovarannon olla, jotta voimme laajentaa alueellisen ennakoinnin tietopohjaa, ja tuottaa luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi, missä muodossa? Toisaalta kuka johtaa maakunnan strategista ennakointia?
Aluekehityspäällikkö Heikki Sirviö Pohjois-Savon liitosta kuvasi omassa esityksessään ennakoinnin integrointia Pohjois-Savossa. Hänen mukaansa tulevaisuuden kuvilla on todellista vaikutusvaltaa. Tärkeää on se, millaista tulevaisuutta hahmotellaan ja kerrotaan todeksi. Nämä kertomukset vaikuttavat esimerkiksi investointeihin, koulutukseen, muuttopäätöksiin ja yrittäjyyteen. Ennakointi on osaltaan odotusten muokkaamista. Alue-ennakoinnin tehtävänä on muodostaa yhteisesti jaettua tulevaisuuskuvaa sekä vahvistaa vision uskottavuutta ja vetovoimaa. Odotusten muotoilu on strateginen tehtävä. Ennakointi on enemmän kuin analyysiä, se on tulevaisuuden tekemistä tulevaisuustiedon ja visioiden avulla. Odotusten tulisi olla innostavia, uskottavia ja toimintaan kutsuvia, kriittisesti harkittuna.
Yhteenveto
Alue-ennakoinnin seminaarissa kuultiin lisäksi yritysten näkökulmia kokonaisturvallisuuteen, varautumiseen ja ennakointiin. Itselleni tuli paljon uutta mielenkiintoista tietoa esimerkiksi alkutuotannon eli maatilojen varautumisesta. Enpä ollut ajatellut, miten paljon sähköä, vettä, rehua ja varavoimaa suuri automaattilypsytila tarvitsisi, ja miten suuri merkitys maatiloilla on kylien turvallisuuteen. Lisäksi professori Jyrki Saarinen Itä-Suomen yliopistosta suorastaan tykitti tietoa uusista teknologioista ja tiedolla johtamisesta kokonaisturvallisuuden rakentamisessa.
Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoiset alue-ennakoinnin seminaaripäivät Iisalmessa kruunasi kylmästä säästä huolimatta yläsavolaisten lämmin ja ystävällinen palvelukulttuuri, josta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.
Seminaarin ohjelma ja julkaistut esitykset löytyvät täältä: https://www.pohjois-savo.fi/viestinta/kokoukset-ja-tapahtumat/valtakunnallinen-alue-ennakointiseminaari-2025-tiedolla-johtaminen-alueellisen-kokonaisturvallisuuden-tekijana.html
Vastaa