Tänä keväänä on odotettavissa vilkasta keskustelua kuntien elinvoimasta, tulevaisuudesta ja hyvinvoinnista. Edessämme on kahdet vaalit: huhtikuussa 2025 valitaan valtuutetut kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustoihin.
Minuakin kysyttiin kuntavaaliehdokkaaksi. Neljäntoista vuoden rupeama kunnallisissa luottamustehtävissä takavuosina ja muutama vuosi siihen päälle muissa luottamustehtävissä pisti kuitenkin miettimään, mitä nähtävää siellä enää voisi olla. Tärkeämpi ja vähemmän itsekäs kysymys kuitenkin on, mitä annettavaa ehdokkaalla on.
Kunnallisiin luottamustehtäviin ryhdytään tai ajaudutaan monistakin syistä. Itse päädyin aikanaan valtuustoon aika itsekkäistä tavoitteista. Halusin käräjäoikeuteen lautamieheksi ja jossain vaiheessa toivoin pääseväni alueelliselle maanpuolustuskurssille. Molemmat toteutuivatkin. Kunta oli myös tuolloin lopettamassa perheellemme tärkeää yksityistä perhepäivähoitoa, mihin suivaantuneena ajattelin, että päätöksiin pitäisi päästä vaikuttamaan.
Näkökulmasta riippuen jouduin, pääsin tai ajauduin myös silloin muistaakseni vasta toista valtuustokautta toimineeseen tarkastuslautakuntaan. Lautakunnan rooli oli silloin aika täsmentymätön, mikä johtikin siihen, että tutkin lautakuntaa väitöskirjaksi asti. Väitöskirjan tarkastaja Vuokko Niiraselta tuli myös pistämätön ehdotus väitöskirjan nimeksi: Ajopuusta asiantuntijaksi. Koinhan ajautuneeni itselleni melko outoihin ympyröihin ja lautakuntaan, jonka roolista ja tehtävästä minulla ei ollut selkeää käsitystä. Vuodet lautakunnassa ja muissa tehtävissä opettivat kuitenkin asiantuntijuutta sekä antoivat kokemusta ja näkemystä kunnan toiminnoista. Osaamista, josta on ollut hyötyä nykyisissä työtehtävissäni.
Monenlaisten ruuhkavuosien keskellä luottamustehtävät kävivät raskaiksi. Lopetin luottamushenkilötehtävät suoraan pienen kunnan huipulta valtuuston puheenjohtajana. Sosiaalinen media ei silloin ollut yhtä särmikästä, mutta paikallislehden estareiden lukemisen lopetin pitkäksi aikaa itseäni suojatakseni. Pelkäsin ja koinkin pettäneeni äänestäjäni, ja pelkäänpä, että luottamustehtävissä päätöksiä tekevien henkinen jaksaminen on nykyisin vähintään yhtä kovalla koetuksella, jos tehtäviä ja paineita kasaantuu.
Miksi politiikkaan eli yhteiseen päätöksentekoon kannattaisi kuitenkin mielestäni lähteä? Edelleenkin ajattelen, että politiikka kauneimmillaan ja kauheimmillaan on yhteisten asioiden hoitamista. Siinä voi saada paljon hyvää aikaan, kun ajatellaan ja toimitaan sen mukaisesti, mikä sen hetkisen tiedon ja faktojen valossa – tulevaa ennakoiden – on kokonaisuutena alueen asukkaille parhaaksi. Viime vuosina olen ajatellut, että ehkä pahinta on päättämättömyys, mikä ilmenee loputtomien selvitysten teettämisenä ja uusien työryhmien perustamisena, jolloin päästään tekemästä päätöksiä.
Toisaalta myös se on huono asia, jos päättäjille muodostuu joku muu agenda kuin yhteistoiminta ja asioista sopiminen kuntalaisten parhaaksi. Yhteistyökyky ja taito saada asioita eteenpäin ja rullaamaan mitataan kuitenkin vasta kunkin valtuustokauden ensimmäisissä ja viimeisissä päätöksissä. Äänestäjän kuluttajansuoja on vähän heikonlainen ja poliittinen vastuu lähinnä tyhjiä sanoja, siksi ehdokkaita ja heidän visioitaan tulevaisuudesta kannattaa etukäteen tentata ja puntaroida huolella. Ilman selkeää visiota paremmasta tulevaisuudesta on vaikea tehdä todellisia toimia sen puolesta.
Lähidemokratian kannalta tärkeimmät eli aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään taas tänä keväänä, samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Äänestämisen lisäksi voisit ehkä itse lähteä ehdolle ja tekemään muutosta, jos näet sen tarpeelliseksi?
Anni Laihanen
aluekehitysasiantuntija
(Kirjoittaja ei ole enää poliittisesti aktiivinen.)