Aluekehitysasiantuntija Anni Laihanen
Sitra julkaisi viime viikolla Megatrendit 2026. Ne tarkastelevat kehityskulkuja ja muutosten juurisyitä ihmisten ja kulttuurin, vallan ja politiikan, luonnon ja resurssien sekä teknologian ja talouden teemoissa. Aineksia olisi moneen kirjoitukseen, mutta tällä kertaa ajatukseni tarttuu yhteen asiaan: siihen, millaisia tulevaisuuskuvia rakennamme – ja millä sanoilla.
Suomessa on pian enemmän ikääntyneitä kuin nuoria, ja Sitran mukaan suuntamme on kohti pitkäikäisten yhteiskuntaa. Pitkäikäisyys kuulostaa rehellisesti sanottuna paremmalta kuin “ikääntynyt”, “vanha” tai “seniori”. Se on jotenkin arvostavampi, vähemmän kuormaa korostava sana – kuin muistutus siitä, että pitkä elämä on myös onnistuminen, ei pelkkä kustannus.
Sosiaalinen todellisuutemme rakentuu pitkälti sen varaan, miten asioista puhutaan. Syntyvyys on ollut laskussa pitkään, ja väestönkasvu on tullut pääosin maahanmuutosta. Tästä voisi kirjoittaa huolta ja uhkaa loputtomiin, mutta kiinnostavampi kysymys on: millaisia mahdollisuuksia monimuotoinen ja pitkään elävien yhteiskunta voi tuottaa – ja miten siihen sopeudumme viisaasti?
Kun eläkeikä alkaa olla lähempänä kuin peruskoulu ja ammattiopinnot, huomaan itsekin miettiväni toimintakykyä, itsemääräämisoikeutta ja sitä, voiko tulevaisuudessa luottaa palvelujen laatuun ja saatavuuteen. Nämä eivät ole vain “ikääntyvien” kysymyksiä. Ne ovat koko yhteiskunnan kysymyksiä: miten rakennamme arjen turvallisuutta ja luottamusta niin, että elämä kantaa eri vaiheissa.
Ajattelen, että saamme sitä, mitä vahvistamme. Lähtökohta on siinä, miten ylipäänsä puhumme asioista – vaikkapa ikääntymisestä tai perheen perustamisesta. Puhe ei yksin riitä, mutta se määrittää suuntaa: mitä pidämme normaalina, tavoiteltavana ja mahdollisena. Sen rinnalle tarvitaan konkreettisia, näkyviä ja palkitsevia tekoja. Perhe-elämää ja työn ja arjen yhdistämistä tukevia toimia on vuosien varrella tehtykin, mutta rinnalle tarvittaisiin enemmän rohkaisevaa realismia: että lapsista ja nuorista, tavallisesta perhearjesta puhutaan rehellisesti – ja samalla vahvistavasti, pelkoja ja huolia vähättelemättä, mutta niitä kasvattamatta.
Sama pätee ikääntymiseen. Jos yhteinen tarina on lähinnä selviytymispuhetta ja leikkauslistoja, ihmiset alkavat pienentää elämäänsä jo etukäteen. Meiltä puuttuu liian usein tulevaisuuskuvia, jotka loisivat edes rahtusen toivoa. Synkät tulevaisuusnäyt ja rankaisevilta tuntuvat politiikkatoimet ovat lamauttavia. Ihmiset tarvitsevat uskottavia näkymiä siitä, että vaikka tilanne on vaikea, ratkaisuja löytyy – ja että niitä rakennetaan yhdessä, ei kepillä uhkaillen.
Ahdistava, uhkaava kieli ei tee ihmisistä sitkeämpiä. Se tekee heistä väsyneempiä. Ja kun tulevaisuus näyttäytyy vain surkeana, se ei kannusta tavoittelemaan muuta kuin päivästä toiseen selviytymistä. Silloin myös hyvät asiat jäävät helposti taustalle: parantavat toimet, pienet ja suuret edistysaskeleet – ja ne ihmiset, jotka yrittävät parhaansa keskellä monenlaista epävarmuutta.
Ehkä todellinen henkinen kriisi syntyy siinä vaiheessa, kun epätoivo valtaa ajatuksen siitä, että ihmiskunta olisi kumulatiivisesti oppinut mitään. Että yhteiset kokemukset, onnistumiset ja virheistä oppiminen eivät kerry viisaudeksi, vaan katoavat uutisvirtaan ja seuraavaan kriisiin.
Silti toivoa luovia hetkiä on ja niitä pitää tehdä näkyviksi. Se, että voimat yhdistyvät ylivoimaiselta tuntuvien vastusten edessä. Se, että ihmiset liittyvät vastustamaan väkivaltaa. Se, että joku nostaa esiin lapsiperheköyhyyden ja sanoittaa sen häpeämättä yhteiseksi asiaksi. Se, että tehdään selväksi, mikä on oikein ja mikä väärin. Se, että joku auttaa – ihan konkreettisesti – ruokarobotin ojasta tai lumihangessa eteenpäin.
Nämä eivät ole pieniä asioita. Ne ovat merkkejä siitä, että meissä on paljon hyvää ja oikeaa. Ja juuri siksi tulevaisuuskuvia kannattaa rakentaa: ei vaikenemalla vaikeuksista, vaan pitämällä ovet auki ratkaisuille, arvoille ja yhteiselle toimijuudelle. Toivo ei ole naiivi tunne. Se on suunta, jonka eteen tehdään töitä.
Millaisia tulevaisuuskuvia me vahvistamme ja kenelle ne ovat mahdollisia? Uskallatko sinä käyttää tulevaisuusvaltaa?
Vastaa