En aio puolustaa taidetta ja kulttuuria sanomalla, että se voimaannuttaa tai että se tuo iloa ja valoa elämään. En aio vedota sen henkisiin tai sosiaalisiin hyveisiin taikka puhua kliseisesti taiteen itseisarvosta. Näistä puhutaan jo paljon, eikä minulla ole aiheeseen lisättäväksi mitään, mitä ei olisi jo sanottu. En oikeastaan tahdo puhua edes esittävästä taiteesta. Minä tahdon puhua rahasta.
Kaikki ihmisen tekemä mitä näet, kaikki mihin kosket, kaikki mitä käytät ja myös suuri osa siitä mitä syöt ja jopa miten ajattelet on osa sinun elämääsi vain luovan alan työntekijöiden ansiosta. Miljardit taideteokset ovat niin erottamaton osa elämäämme, ettemme edes ymmärrä niiden olevan sellaisia. Esimerkkejä ympärillämme on niin valtavan paljon, että on mahdotonta nostaa esille niistä kuin murto-osa. Tässä on hyvin pieni kurkistus verhojen taakse.
Riippumatta siitä mistä mediasta tätä luet, olet paraikaa graafisen suunnittelijan työn pauloissa. Todennäköisesti tästä tekstin vierestä löydät joitakin mainoksia, jotka muistuttavat meitä siitä, että lähes jokainen itseään mainostava yritys vaatii liikevaihtonsa mahdollistamiseksi kuva-, video-, ääni- tai tekstitaiteen ammattilaisia, joita televisio- tai somevideomarkkinointi vaatii jopa kymmeniä ellei satoja.
Älypuhelinten vallankumous on mahdollistanut kuvien ja videoiden tekemisen ennennäkemättömän helposti ja edullisesti, jonka seurauksena raskaat mainostuotannot häviävät hintakilpailussa monien yritysten kohdalla. Samanaikaisesti kysyntä erilaisille sisällöille on räjähtänyt käsiin. Kulutamme äärettömiä määriä mediaa ja viihdettä jatkuvalla syötöllä.
Rohkenen olla varma siitä, ettei kukaan täysijärkinen osta teknologisia laitteita ainoastaan omistamisen ilosta, vaan taustalla on aina kyseisen tuotteen tuoma hyöty tai arvo elämäämme. Älypuhelimet, tietokoneet, televisiot, multimedialaitteet ja paikoin jopa älykodit ovat laitteita, joita ilman emme pysty enää yhteiskuntaamme pyörittämään. Työvälineiden lisäksi nämä nykyteknologian huipentumat ovat keinojamme viihtyä, kuluttaa aikaa ja kohdata ihmisiä. Näistä jokaisen laitteen olemassaolo pohjautuu taide- ja kulttuurisisältöihin. Väite on lyhyesti perusteltavissa kuvittelemalla älypuhelimen, joka hyödyntää DOS-käyttöjärjestelmää. Taide on sormissamme jokaisella klikkauksella.
Ketjuttuvien vaikutusten myötä ilman taiteentekijöitä ei ole mediaa kulutettavaksi, ilman mediaa ei ole teknologisia laitteita sen kuluttamiseksi ja ilman teknologisia laitteita ei ole miljardiluokan ohjelmistojättejä. Lisäksi teknologian tuotanto eli komponentti- ja kaivosteollisuus kokevat negatiiviset vaikutuksensa puhumattakaan logistiikka- ja jälleenmyyntisektorin olemassaolon mahdottomuudesta.
Mainitsen vielä muutaman esimerkin. Ruokakaupassa jokaisen pakkauksen on suunnitellut taiteilija. Et voi lain mukaan poistua asunnostasi ilman luovan alan työntekijän suunnittelemia vaatteita. Valitset ravintosi maailmanlaajuisista ruokakulttuurien vaihtoehdoista ja tarkistat reseptit älykoneella hyvin kuvitetulta verkkosivulta. Asut arkkitehdin suunnittelemassa rakennuksessa, jossa on muotoilijan suunnittelemat kalusteet, sisusteet, kodin tekstiilit, astiastot ja käytännössä jokainen kodissasi sijaitseva arkinen esine. Poikkeuksena edellisiin on, jos olet tehnyt kaiken itse. Tällöin olet itse luovan työn tekijä.
Valitsemme usein niin automme, puolisomme kuin statussymbolimmekin niiden tarkkaan suunnitellun ulkonäön perusteella. Kauneusihanteemme perustuvat kulttuurisiin mielikuviin, joiden voimin maailmassa on käsitteitä kuten muoti, meikkaus ja tyyli. Ilman taiteellista näkökulmaa, ulkoasumme olisi puhtaasti maksimoidun toiminnallinen, jossa ei kauneudella ole mitään arvoa. Miltä se näyttäisi?
Ajattelemme käyttäen oman kulttuurimme puhe- ja elekieltä. Mahdollisen abstraktin ajattelun hetkellä olemme luovan työn ytimessä. Luova abstrakti ajattelu on innovaation ja kehityksen elinehto. Yhteiskuntamme ja erityisesti digitaalinen vallankumous eivät yksinkertaisesti voi olla olemassa ilman taidesisältöjä. Taide ja kulttuuri on niin syvällinen osa ihmisyyttä kansalaisuudesta riippumatta, että en pysty kuvittelemaan yhtäkään liiketaloudellista toimenpidettä, joita voisi toteuttaa ilman niitä. Haastankin sinut, rakas lukija, kertomaan missä raha liikkuu täysin ilman taiteen ja kulttuurin läsnäoloa?
Kulttuurikoordinaattori Ossi Välimäki