(Maakuntajohtaja Matti Viialaisen blogi on ensin julkaistu Savon Sanomien kolumnina 28.7.2019)
Pohjois-ja Etelä-Karjalassa on käynnistymässä kaksi merkittävää hanketta järvilohen kutualueiden lisäämiseksi.
Molemmissa tapauksissa maa-ja metsätalousministeri Jari Lepällä on ollut syytä hymyyn, sillä edellisen hallituksen rahoitus on mahdollistanut paikallisen ja yksityisen rahan tuella hankkeet.
Kontiolahdella Kuurnan voimalaitoksen vanha tulvauoma Pielisjoessa kunnostetaan ja siihen juoksutetaan vettä niin paljon, että Saimaan järvilohi saa lisää luontaista kutualuetta.
Kun Rautjärven Hiitolanjoella puretaan lähivuosina kolme pientä vesivoimalaa kokonaan ja kosket ennallistetaan, syntyy Pohjois-Euroopan paras järvilohijoki.
Kyseessä on rajajoki, jonka vaellusesteet myös Suomen olisi jo pitänyt purkaa mutta pitkien oikeuskiistojen takia läpimurto saavutettiin vasta nyt. Mutta vasta 2023 Laatokan lohi ja taimenet pääsevät vapaasti jälleen nousemaan Suomen puolen latvavesille Torsanjärvelle ja Silamusjoen sivupuroihin.
Ilman koskivoimaa Suomen teollisuus ja hyvinvointi eivät olisi likimainkaan nykytasolla. Jopa nykyisen kansainvälisen metsäjätin UPM:n reilun sadan vuoden vanha syntysija on Hiitolanjoella, jonka valjastaminen mahdollisti tehtaat Simpeleelle. Ilman Imatrankoskea ei myöskään Vuoksenlaaksoon olisi syntynyt jo ennen sotia vahvaa metalliteollisuutta ja tuhansia työpaikkoja.
Vesivoimalla on yhä oma tärkeä roolinsa päästöttömänä energialähteenä ja niin sanottuna säätövoimana Suomen sähköntuotantopaletissa.
Kaksi uutta isoa ydinvoimalaa Olkiluotoon ja Hanhikiveen sekä tuleva Loviisan yksiköiden uudistaminen yhdessä sellutehtaiden bioenergian kanssa kuitenkin varmistaa, että omavarainen sähköntuotanto kyllä Suomessa riittää lähivuosikymmeninä.
Siksi on järkevää arvioida pieniä vesivoimaloita tapauskohtaisesti, josko olisi viisaampaa ennallistaa kosket ja purkaa vaelluskalojen nousuesteet. Ratkaisut on haettava neuvotellen ja kunnioittaen yrittäjien elämäntyötä ja yksityistä omistusoikeutta.
Näin meneteltiin Hiitolanjoella ja myös Pielisjoen hanke on tehty hyvässä yhteistyössä Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n kanssa. Kala-asioissakin pitää mieluummin hakea siis kumppanuutta kuin vastakkainasettelua.
Ympäristö-ja suojeluasiat ovat alkaneet saada Venäjällä suurempaa painoarvoa. Yksi osoitus tästä on Laatokan Luodot-kansallispuiston perustaminen järven länsirannalle. Hiitolanjoki laskee siihen ja sen alin kaunis Asikkalankoski on osa suojelualuetta.
Saimaan Geopark, jonka osalta UNESCO:n lopullista hyväksyntää odotetaan 2021, ja Laatokka Valamon ja Konevitsan luostareineen sekä vapaa Hiitolanjoki muodostavat ainutlaatuisen luonto-ja kulttuurikokonaisuuden. Sen kehittäminen pitää olla Suomen ja Venäjän lähivuosien yhteishanke.
Viimeistään nyt, Laatokan lohen nousuesteiden poistuessa, viimeisenkin vastarinnan kiisken olisi aika ymmärtää, että Parikkala-Syväoron ylityspaikka kannattaa ja pitää avata.
Yhdessä Imatran ja Niiralan ylityspaikkojen ja Pietariin ja Petroskoihin johtavien parantuneiden teiden ansiosta vieressämme on erinomaiset matkailun rengasreitit, kunhan Parikkala saadaan auki. Siitä hyötyy myös metsäteollisuus.
Siellä mistä saa lohta on varmasti myös kalastajia. Siksi järvilohesta voi tulla yksi osa Itä-Suomen uutta menestystarinaa.
Saimaa ja Hiitolanjoki sekä monet pienemmät joet ja taimenpurot ovat mahdollisuus, johon kannattaa muidenkin kuin vain uistelijoiden ja perhokalastajien tarttua. Puhtaiden ja kalaisten vesistöjen virkistys-ja mielikuva-arvo on huomattava, eikä kyse ole vain matkailuelinkeinosta.
Kuteminen kuuluu kaikille. Onneksi kalat lisääntyvät todella runsaasti jo muutamassa vuodessa, jos olosuhteet ovat kohdallaan. Mutta tarpeen ovat myös säännöt ja niiden valvonta, kuten salakalastuksen kitkeminen Pielisjoella osoittaa.
Kun karjalaiset ovat jo panneet lohiasioissa toimeksi, voisivat savolaisetkin seurata esimerkkiä vapauttamalla Palokin kosket Heinävedellä. Siitä hyötyisi myös Pohjois-Savon Vaikkojoki.
Maakuntajohtaja Matti Viialainen