Etelä-Karjalan liittoHaemme rahoitusasiantuntijaa

Haemme rahoitusasiantuntijaa

Etelä-Karjalan liiton työntekijöitä pomppimassa Saimaan rannalla vedessä.

HAKU PÄÄTTYNYT 16.5.2022

Täällä Saimaan rannoilla on totuttu uskaltamaan ja tekemään asioita uusilla tavoilla. Yliopisto, innovaatiot, globaalit yritykset, Saimaa – kaikki kertovat tarinaa Etelä-Karjalan elinvoimasta, yritteliäisyydestä, muutosmyönteisyydestä ja me-hengestä.

Me Etelä-Karjalan liitossa saamme vaikuttaa tarinan suuntaan. Työporukassa yhdistämme osaamisemme, koska meillä on tehtävä: Me rakennamme uusinajattelijoiden maakuntaa.

Etelä-Karjalan liitto hakee vahvistusta elinvoimatiimiinsä

Etsimme tiimiimme hankerahoituksen ammattilaista, jolla on taitoa ja halua kehittää maakuntamme toimeliaisuutta ja auttaa muita onnistumaan entistä paremmin.

Haemme joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen rahoitusasiantuntijaa.

Rahoitusasiantuntijan tehtävät

  • EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahoitukseen ja maakunnan liiton kansalliseen aluekehitysrahoitukseen liittyvät rahoitus- ja asiantuntijatehtävät
  • osallistuminen vastuualueellaan maakuntaohjelmaa toteuttavaan kehittämis- ja hanketoimintaan

Tehtävän vaatimat edellytykset

  • soveltuva korkeakoulututkinto
  • aiempi kokemus EU- tai kansallisten hankkeiden rahoitustehtävistä tai hankkeiden toteuttamisesta
  • kykyä työskennellä tarpeen mukaan itsenäisesti sekä tiimissä
  • hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
  • sujuva analysointi- ja raportointiosaaminen
  • erinomainen suullinen ja kirjallinen suomi, hyvä englanti

Eduksi katsotaan

  • ymmärrys innovaatiotoiminnasta ja -rahoituksista
  • hyvä paineensietokyky
  • muu kielitaito.

Tarjoamme sinulle näköalapaikan, jossa pääset itse kehittymään sekä näyttämään suuntaa myös muille. Voimme tarjota sinulle loistavat työkaverit ja parhaimman työyhteisön, joka huolehtii sinun hyvinvoinnistasi.

Tehtäväkohtainen palkka määräytyy Etelä-Karjalan liiton palkkausjärjestelmän mukaisesti. Palvelussuhteen ehtoihin noudatetaan KVTES:ia ja Etelä-Karjalan liiton toimintaohjeita (sisältäen mm. lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut). Koeaika tehtävässä on kuusi (6) kuukautta.

Täytä hakemus Duunitorilla (linkki avautuu klikkaamalla) 16.5.2022 klo 16 mennessä.

Lisätietoja

Tule mukaan uusinajattelijoiden joukkoon!