Kestävien matkaketjujen kehittäminen on vaikeaa ilman toimivaa joukkoliikennettä. Tämä ei ole Etelä‑Karjalassa yksittäinen havainto, vaan toistuva, käytännössä koettu tosiasia.
Etelä‑Karjalan liitto toteutti Traficomin liikkumisen ohjauksen valtionavustuksella Hinku Saimaalle! ‑hankkeen, jonka tavoitteena oli parantaa harvaan asutuilla alueilla sijaitsevien matkailukohteiden kestävää saavutettavuutta. Maakunnassa on useita suosittuja matkailukohteita, joiden saavutettavuus ilman omaa autoa on heikko. Hankkeen perusajatus oli yksinkertainen ja täysin linjassa valtion ilmasto‑ ja matkailutavoitteiden kanssa: murretaan autoriippuvuutta ja mahdollistetaan matkailu kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä yhdistävillä matkaketjuilla.
Kun hyvä idea törmää junatarjontaan
Etelä‑Karjalan liitolta oli jo pitkään toivottu, että vaikuttaisimme VR:ään polkupyöräpaikkojen lisäämiseksi kaukoliikenteen juniin. Kun VR ei pystynyt vastaamaan toiveeseen, päätimme etsiä ratkaisun ongelmaan itse: jos pyörää ei saa helposti junaan, tuodaan pyörät rautatieasemille. Matkailija kulkisi junalla ilman pyörää ja jatkaisi matkaa asemalta matkailukohteeseen yhteiskäyttöpyörällä.
Paperilla malli toimi ja ajatus sai laajaa kannatusta. Käytännön toteutus törmäsi kuitenkin henkilöjunaliikenteen vuorotarjontaan. Hyvin pian kävi ilmi, että yhteiskäyttöpyörät eivät paranna kestävää saavutettavuutta, jos junaliikenne on rakennettu niin, että matkailija joutuu joko tutustumaan kohteeseen yhdessä tunnissa tai odottamaan seuraavaa junaa yhdeksän tuntia. Tämä ei ole palvelutaso, joka houkuttelee valitsemaan joukkoliikenteen.
Karjalan rata: poliittinen valinta, ei luonnonlaki
Kokemuksemme ei ole yksittäinen, vaan se kertoo suuremmasta ongelmasta. Vaikka Etelä‑Karjala sijaitsee maantieteellisesti lähellä Helsinkiä, henkilöjunaliikenteen vuorotarjonta on heikompi kuin monilla huomattavasti kauempana sijaitsevilla maakunnilla. Junavuoroja on vähän ja vuorovälit ovat pitkiä.
Selitys on tuttu: Karjalan rata on täynnä tavaraliikennettä, eikä henkilöliikenteelle ole nykyistä enempää tilaa. Tämä esitetään usein kuin luonnonlakina, jolle ei voi tehdä mitään. Todellisuudessa kyse on poliittisesta valinnasta. Kun ratakapasiteettia ei kehitetä, eikä henkilöliikenteen riittävää palvelutasoa aseteta tavoitteeksi, lopputulos on ennalta-arvattava: vuoroja on vähän, eikä toimivia matkaketjuja synny.
Samaan aikaan valtio puhuu kestävästä matkailusta, alueiden elinvoimasta ja vähäpäästöisestä liikkumisesta. Karjalan radan vuorotarjonta ei mahdollista sujuvaa päiväasiointia, työ‑ tai opiskelumatkoja eikä matkailun kannalta toimivia aikatauluja. Erityisen räikeä esimerkki tästä on Simpeleen asema, jonka vuorotarjonta on niin niukka, ettei se palvele arjen liikkumista tai kestävää matkailua.
Tämä ei ole seurausta kysynnän puutteesta tai alueellisesta passiivisuudesta. Kun ratakapasiteettia ei kehitetä eikä henkilöjunaliikenteen palvelutasolle aseteta selkeitä vähimmäisvaatimuksia, seuraukset osuvat suoraan maakuntaamme. Vastuu ei ole kunnilla, matkailutoimijoilla tai hankkeilla – vaan valtionhallinnolla ja sen tekemillä liikennepoliittisilla valinnoilla.
Kestävyys ei synny hankkeilla, jos perusliikenne puuttuu
Hinku Saimaalle! ‑hanke osoitti kirkkaasti sen, minkä moni liikenneasioiden parissa työskentelevä jo tietää: kestävää saavutettavuutta ei voi rakentaa kokeiluilla, jos perusjärjestelmä ei toimi. Yhdenvertaisuus maakuntien välillä ei toteudu, kun toisille tarjotaan tiheää vuorotarjontaa ja toisille kahdeksan tunnin odotuksia.
Saavutettavuus ei ole sivuasia matkailussa, vaan sen perusedellytys. Ilman riittävää henkilöjunaliikenteen vuorotarjontaa ei synny toimivia matkaketjuja, houkuttelevaa matkailua eikä uskottavaa puhetta kestävästä liikkumisesta. Pyörä, bussi tai kutsuliikenne eivät korjaa tilannetta, jos selkäranka – junaliikenne – puuttuu tai on käyttökelvoton.
Etelä‑Karjala tarvitsee riittävän henkilöjunaliikenteen vuorotarjonnan. Sen päälle pystymme itse rakentamaan matkaketjuja ja kestävää matkailua. Jos tätä ei korjata, Etelä‑Karjala jää pysyvästi kestävän matkailun ja valtakunnallisen saavutettavuuden katveeseen – eikä vastuu silloin ole alueella, vaan valtiolla, joka teki tietoisen valinnan jättää junat kulkematta.
Kirjoittaja: liikenneasiantuntija Sonja Tynkkynen, [email protected], 040 681 7163
(Kuva: Antti Lääperi)