(Maakuntajohtajan blogi 19.11., julkaistu ensin Savon Sanomien kolumnina 17.11.2019)
Maailman johtavaksi suurvallaksi pian kurkottava Kiina noudatti pitkään yhden lapsen politiikkaa. Jättivaltion väestönkasvua hillittiinkin niin tehokkaasti, että nyttemmin rajoituksia on purettu.
Sen sijaan Suomessa ollaan tiellä, josta Kiina on juuri luopunut. Syntyvyys on painunut jo alemmaksi kuin mitä se oli 1860-luvun nälkävuosina. Näin on tapahtunut täysin vapaaehtoisesti, pääosin elämäntapojen ja kulttuurin muutoksen tuloksena.
Hedelmällisyysluvun naista kohti pitäisi olla vähintään 2,1, jotta suomalaisten määrä säilyisi edes ennallaan. Tänä vuonna luku putoaa kuitenkin jo 1,3:n tienoille. Syntyvyyden pudotus on ollut viime vuosina niin rajua, että jos lasku jatkuisi samalla vauhdilla, viimeinen suomalainen syntyisi jo ennen vuotta 2050.
Niin ei tietenkään käy. Sen verran tilanne jo kuitenkin huolestuttaa, että pääministerikin lämpeni ehdotukselle, että pienenevän lapsiluvun tuomasta säästöstä osa käytettäisiin ensimmäisestä lapsesta maksettavan lapsilisän korotuksiin.
Tämä olisi askel oikeaan suuntaan. Naapurimaista ainakin Virossa ja Venäjällä on jo luotu vahvoja kannustimia perheille ja tulokset puhuvat puolestaan. Syntyvyys on saatu nousuun.
Meilläkin suosittiin aikoinaan verotuksessa lapsiperheitä verovähennyksin mutta tasa-arvon nimissä niistä luovuttiin. Olisikohan kuitenkin syytä ottaa lähes kaikki konstit, verokannustimetkin, uudelleen käyttöön?
Ei tarvitse olla vakuutusmatemaatikko ymmärtääkseen, että tällä menolla rajusti pienevät ikäluokat eivät muutaman kymmenen vuoden päästä riitä maksamaan nykyisille sukupolville annettuja eläkelupauksia, vaikka Suomen työeläkejärjestelmä onkin kestävyydeltään maailman parasta A-ryhmää.
Täpärät viime eduskuntavaalit saattoivat jopa ratketa 0,7:n hoitajamitoitukseen. Tärkeä asia sinänsä mutta toivottavasti seuraavat vaalit käytäisiin mieluummin hedelmällisyysluvun 2,1 merkeissä.
Tällä menolla Tilastokeskuksen mukaan maamme väkiluku kääntyy laskuun jo 2030-luvulla. Erityisen rajua supistuminen on Itä-Suomen kuudessa maakunnassa, joista uhkaa kadota 2040 mennessä lähes nykyisen Etelä-Karjalan verran väkeä, noin 126 500 henkeä.
Poismuutto on toinen uhkakuvaa selittävä tekijä. Siihenkin tarvittaisiin paljon nykyistä tehokkaampia rohtoja. Kaiken keskittyminen ei ole vääjäämätöntä, jos toisin tahdottaisiin ja myös yhdessä päätettäisiin.
Lasten tekemisestä päättää kukin nuori pari ja aikuinen tietenkin itse. Ratkaisut eivät kuitenkaan synny tyhjiössä vaan yleisellä ilmapiirillä, arvostuksilla, kulttuurilla ja uskonnollakin on iso merkitys. Esimerkiksi Keski-ja Pohjois-Pohjanmaalla on useita kuntia, joissa alhainen syntyvyys ei ole ongelma lainkaan.
Aika vähän on toistaiseksi julkaistu kunnollista tutkimusta syntyvyyden romahduksen syistä. Ongelman vakavuuden takia tämä olisi syyttä korjata, jotta osaisimme tehdä oikeaan osuvia päätöksiä.
Takavuosina pariutuminen ja ensimmäinen iloinen perhetapahtuma sattui yleensä jo parikymppisenä. Nyttemmin ensisynnytysikä lähestyy jo 30 ikävuotta.
On biologinen tosiasia, että sekä miehen että naisen hedelmällisyys ja mies- ja naishormonien määrä alkaa nuoruusvuosista laskea. Siitäkin syystä hedelmällisyyshoitoja tarvitaan yhä useammin. On arvokasta, että lääketiede voi auttaa pareja tässä hyvin herkässä asiassa.
Ilmeistä kuitenkin on, että ajattelutapaan, jossa ensiksi tehdään opinnot valmiiksi, pannaan ura alulle ja ”nautitaan” sinkkuelämän vapauksista ja sitten joskus vasta kolmekymppisenä, jos silloinkaan, paneudutaan suvunjatkamiseen, tarvittaisiin muutos.
Jotta Suomi-niminen valtio ja kansa eivät surkastuisi vaan kukoistaisivat ja viettäisivät vielä 200-vuotisjuhliaankin, tarvitaan mieluummin kolmen kuin yhden tai nollan lapsen politiikkaa.
Ja sitähän voi sopivassa iässä harrastaa ihan itse ilman mitään valtion ohjeistustakin.