(Maakuntajohtaja Matti Viialaisen blogi 12.11.2018, julkaistu ensin Savon Sanomien kolumnina 11.11.2018)
Vihreiden kansanedustaja sekä entinen ympäristöministeri Satu Hassi on julkaissut vuoteen 1985 ulottuvan kirjan ”Mannerheim-solki ja punalippu” (Siltala, 2018).
Se ansaitsee tulla noteeratuksi rehellisenä omaelämäkertana ja tärkeänä 1970-luvun sukupolvikuvauksena. Koskettaahan kertomus kymmeniä tuhansia tuon ajan yhteiskunnallisen heräämisen kokeneita nuoria.
Henkilökohtaisen nostagiatripin lisäksi teosta voi suositella myös nuoremmille tutkijoille ja toimittajille, jotka haluaisivat pintaa syvemmältä ymmärtää mistä silloisessa nuoriso-ja opiskelijaliikkeessä oli kyse.
Hassi havainnollistaa, mikä merkitys puolen vuosisadan takaisilla koululaisjärjestöillä oli. Kun Paavo Lipposen ensimmäistä sateenkaarihallitusta 1995 muodostettiin, jokaisen viiden puolueen neuvottelijoina oli entisiä johtotason teiniaktiiveja.
Hassi itse oli Teiniliiton varapuheenjohtaja 1971, demareiden Erkki Tuomioja toimi tehtävässä radikalismin alkuaikoina jo pari vuotta aiemmin. Itse olin Teiniliiton puheenjohtaja vuosimallia 1974, kokoomuksen edustajat Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi puolestaan liiton hallituksen jäseniä 1970-luvun alkuvuosilta samoin kuin SDP:n Jorma Westlund. RKP:n Peter Stenlund toimi ruotsinkielisen FSS:n johdossa.
Kun joukkoon lisätään Teiniliiton puheenjohtajuudesta Turun liittokokouksessa 1970i kamppailleet Erkki Liikanen, EU-komissaari sekä Suomen Pankin pääjohtaja ja konkarikansanedustaja sekä ministeri Ilkka Kanerva, liiton merkitys kasvattajaseurana ei jää epäselväksi.
Kirjaan on päässyt myös Björn ”Nalle” Wahlroos, jonka pitkät suutelukohtaukset erään raahelaistytön kanssa Tampereen 1969 liittokokouksessa on rekisteröity. Tekijä kuitenkin kiistää Ilta-Sanomien kohujutun, että kokouksessa olisi juopoteltu ja harjoitettu julkisesti seksiä. Jouduttuaan uutisen takia saksanopettajansa puhutteluun Satu vakuutti, ettei ainakaan itse sellaista nähnyt.
Toimin 1972 Teiniliiton järjestösihteerinä. Yhdeksi tehtäväksi tuli valita Keski-Pohjanmaan teiniyhdistykselle osa-aikainen piirisihteeri. Vetelistä kotoisin ollut aktiivi nimeltään Esko Aho osoittautui parhaaksi. Hän toimi sittemmin myös Ammattikoululaisten liiton projektisihteerinä.
Tuskin tulevalle pääministerille näistä nuoruusvuosien kokemuksista ainakaan suurempaa haittaa koitui. Sama pätee varmaankin myös Liperin teinikunnan kasvattiin Timo Laaniseen, joka valittiin liiton pääsihteeriksi 1974 samalla sopimuksella, jolla minusta tuli puheenjohtaja.
Myös Metsähallituksen pääjohtajana ja MTK:n puheenjohtajana toimineen Esa Härmälän ja myös kokoomuksen koululaistyötä johtaneiden Anders Blomin ja Pasi Natrin sekä korsolaisen demarien koululaisvastaavan Eero Heinäluoman ja monien muiden kanssa 1970-luvun vaiherikkaina vuosina syntyneet ystävyyssiteet ovat kestäneet.
Aika voi kullata toki muistoja mutta väitän, että Teiniliitto oli mainettaan parempi järjestö. Sadalla tuhannella jäsenellään ja tuhansilla aktiiveillaan se oli maan merkittävin nuorisojärjestö 1968- 75.
Sen ja taksvärkkikeräysten myötä avautuivat ikkunat maailmaan, opittiin vaikuttamaan yhteiskuntaan, organisoimaan, esiintymään, neuvottelemaan sekä ottamaan myös vastuuta.
Mikä tärkeintä, tuolloin ei eletty yksin vain saman mielisten kuplissa vaan väiteltiin ja toimittiin yhteisessä järjestössä. Vihapuheeseen ja solvauksiin ei sorruttu, kun eri mieltä olevat kohdattiin kasvotusten.
Yksi nimivirhe ja toinen väärä tulkinta eivät vähennä huolella tehdyn kirjan arvoa. SKDL:n porilainen naiskansanedustaja oli Irma Rosnell, ei Oili Suomi. Valtionavun lakkauttamiseen johtaneen 1975 liittokokouksen epäonnistumisen aiheuttivat muut toverit kuin minä, jonka oma ryhmä liian kompromissihaluisena sopuilijana Mikkelissä syrjäytti.
Kaikista 1970-luvun hölmöyksistämme huolimatta, rakastan niitä nuoria ihmisiä, joita silloin olimme, päättää Hassi kirjansa.
Siinä on kauniisti kiteytetty meidän monen muunkin 1970-lukulaisen avainsukupolvikokemus.
Maakuntajohtaja Matti Viialainen