Valikko Sulje

Ystäväperhetoiminta

Kuva Saimaalta illalla..

Ystävä- ja ystäväperhetoiminta aasialaisperheiden kanssa syksyllä 2022

Heinä-elokuun taitteessa kymmenen aasialaista vihreiden teknologioiden osaajaa saapuu perheineen Etelä-Karjalaan osallistumaan kolmen kuukauden mittaiseen ’3 Months by Lake Saimaa, Finland’ ohjelmaan. Ohjelman aikana osallistujilla on mahdollisuus tutustua eteläkarjalaisen vihreiden ja ympäristöteknologioiden osaamisen ja yritysten lisäksi myös paikalliseen ja suomalaiseen elämänmenoon. Toivomme heidän tuntevan olonsa täällä kotoisaksi ja saavan henkilökohtaisia ystäviä, ja samalla rikastuttavan myös eteläkarjalaisten kokemuspiiriä omalla kulttuurillaan. Etelä-Karjalan liitto järjestää tätä varten ystävä- ja ystäväperhetoiminnan, johon toivotamme mahdollisimman monta eteläkarjalaista perhettä, pariskuntaa ja yksittäisiä ihmisiäkin mukaan.

Ystävä- ja ystäväperhetoiminnan tavoitteena on antaa japanilaisille ja hongkongilaisille perheille ja yksittäisille ihmisille mahdollisuuksia tutustua suomalaiseen kulttuuriin, elintapoihin ja arkielämään. Eteläkarjalaiset ja aasialaiset tutustuvat yhteisessä tapaamisessa elokuun alussa, jonka jälkeen he voivat sopia jatkotapaamisistaan itsenäisesti.

Aasialaiset ovat iältään noin 30-55-vuotiaita, useimmat yritysten johtotason henkilöitä tai heillä on oma yritys. Useimmat heistä tulevat Suomeen perheensä tai puolisonsa kanssa, mutta muutama myös yksin. Perheiden lapset ovat iältään 0-16 -vuotiaita. Kaikki osallistujat puhuvat englantia hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti, muutama myös äidinkielenään. Aasialaisista useimmat ovat Suomessa kolme kuukautta, mutta jotkut ovat kertoneet harkitsevansa myös pidempiaikaista asumista.

Ystäviksi ja ystäväperheiksi toivotaan kaikenikäisiä ja -kokoisia perheitä ja pariskuntia aina yksinasuvista suurperheisiin ja on tärkeää, että osallistujilla on aitoa kiinnostusta aasialaisia ja heidän kulttuuriaan kohtaan. Perustason englannintaito riittää hyvin ja aasialaiset saattavat olla kiinnostuneita oppimaan myös suomen alkeita. Tämä voi lisäksi olla japanin ja kiinan kielten opiskelijoille hyvä mahdollisuus päästä käyttämään kieltä arkielämän tilanteissa.

Ystävää tai ystäväperhettä tai ei ole velvoitettu järjestämään erityistä ohjelmaa tai matkoja, pelkkä arkinen yhdessäolo ja tutustuminen ovat jo itsessään elämyksiä ensimmäistä kertaa Suomessa oleville.

Ilmoittaudu mukaan ystäväperhetoimintaan

Ilmoittautumislomake

Ohessa muutamia esimerkkejä hyviksi koetuista ajanviettotavoista:

  • Leipominen / ruuanlaitto ja yhdessä syöminen
  • Erilaiset pelit ja urheilu
  • Mökkeily ja saunominen (kannattaa ottaa etukäteen selvää onko ystäväperhe innostunut saunomaan ja onko se heille tuttua, monet aasialaiset pitävät saunomisesta)
  • Marjastus, sienestys ja luonnossa liikkuminen
  • Veneily
  • Penkkiurheilu / jääkiekko-, pesäpallo- tai jalkapallopeleissä käynti
  • Golf

Ystäväperhetoiminnan periaatteet

Ystäväperhetoiminnalla pyritään edistämään aasialaisten Suomessa viihtymistä, kansainvälisyyttä ja eri kulttuurien tuntemusta puolin ja toisin.

Ystäväperhetoiminta perustuu molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen, tapaamiskertojen määrä sekä ohjelma ovat perheiden itsensä määriteltävissä.

Aasialaiset ja heidän perheensä sekä suomalaiset ystäväperheet pyritään sovittamaan yhteen heidän toiveiden mukaisesti. Osapuolille annetaan toistensa yhteystiedot. Etelä-Karjalan liitto järjestää ensimmäisen tapaamiskerran, jonka jälkeen perheet sopivat tapaamisensa itsenäisesti.

Etelä-Karjalan liitto ja ’3 Months by Lake Saimaa, Finland’ ohjelman avustajat tukevat aasialaisia heidän päivittäisissä käytännön asioissaan ja kysymyksissään. Ystävä/ystäväperhe ei ole velvoitettu auttamaan näissä asioissa, mutta halutessaan voi toki olla apuna.

Ystävällä/ystäväperheellä ei ole taloudellisia velvoitteita, vaan aasialaiset maksavat itse asumisensa, liikkumisensa ja harrastuksensa.

Molempien osapuolten hyvinvointi, turvallisuus ja kulttuurierot tulee ottaa huomioon kaikessa toiminnassa.

Aasialaisperheet järjestävät itselleen matkavakuutuksen, joten vahinkojen sattuessa ystävä/ystäväperhe ei ole korvausvelvollinen.

Mahdollisissa ongelmatilanteissa ystävät/ystäväperheet voivat olla yhteydessä Etelä-Karjalan liittoon.

Ystäväperhetoimintaan osallistuvilta kerätään palautetta, jotta toimintaa voidaan kehittää.